Olen seurannut edelleen tiiviisti laihdutus- ja kuntoilukeskustelua ja asiaan perehtyneiden julkaisemia artikkeleita eri medioista. Omaan elämäänikin olen monta hyvää konstia ja ahaa-elämystä sieltä poiminut. Aamupala on edelleen hyvin tärkeä ja puuro pitää minut monta tuntia kylläisenä. Vettä täytyy juoda säännöllisesti ja latasinkin puhelimeeni simppelin softan, joka muistuttaa aina puolentoista tunnin välein juomatauosta. Kun juo tasaisesti pitkin päivää n. kolme desiä kerrallaan, niin päivän urakka ei tunnu niin ylivoimaiselta. Viimeinen hälytys on jo viideltä iltapäivällä, joten yöllä ei tarvitse enää vessassa juosta :). Elimistö sitä paitsi tottuu nopeasti eikä tyhjennyksellä ihan alvariinsa tarvitse juosta. Painokin on pysytellyt nyt hetken paikoillaan ja elän sellaisessa kauhun tasapainossa sen suhteen. Stressitekijöitä en ole pystynyt poistamaan elämästäni, mikä tuo osaltaan haastetta arkeen. Mitäs muuta sitten? No, tupakka on pysynyt poissa eikä muistuta oikeastaan millään muotoa itsestään enää. Lääkitykset ovat ennallaan, vaikka rotanmyrkky Primaspan tuntuukin syövän minut sisältä rei'ille, pah. Lenkittelyt ovat jatkuneet oman jaksamisen mukaan, vaikka viikoittainen 2200 kcal kulutustavoite ei aina täytykään (aiheesta lisää täällä). Ulkoilusta saa myös hyvän mielen, vaikka kävisi vain sen minuutin lenkin :).
Laihdutuksen sudenkuopat
Laihdutushan on vain matematiikkaa, joten asian pitäisi olla yksinkertainen. Syödään vähemmän kuin kulutetaan, quelle surprise! Ne, jotka ovat aina olleet normaalipainoisia, toitottavat tätä ja hymähtelevät meille onnettomille läskeille, jotka "eivät vaan osaa!". Ja ihan aiheesta, me miljoonat ja miljoonat maailman ihmiset ollaan vaan niin paljon huonompia ja heikkotahtoisempia, eikö niin? Olen pyöritellyt mielessäni niitä erilaisia laihdutusteorioita ja nyt minullakin on omani :):
Oletetaan, että alat laihduttaa suunnilleen tasannetilanteesta eli että paino on pysytellyt jo pitkään lähes samana ja suunnilleen normaalina. Poistat vain ne pienet ylimääräiset herkut päivittäisestä mättömäärästäsi ja se on siinä. Pari kiloa lähtee hetkessä niin että heilahtaa. Näin tein minäkin aiemmin, jos huomasin joulupossun liimautuneen lantiolleni. Herkkuja en syönyt normaalisti joka päivä muutenkaan, joten paluu arkeen onnistui helposti. Kun mielitekoja ei erityisesti ole, niin normaalit toimenpiteet riittävät. Pari viikkoa "laihdutusta" ja farkun napinläpi pysyi taas kuosissaan. Mitäs sitten, kun vaa'an ikkuna-aukosta avautuu se oikeanpuoleinen maailma outoine lukemineen. Ai täällä on tällainen uusi hyllyvä ja persevä meininki, no johan pomppas! Eipä muuta, kuin telttakauppaan siitä!
Sydärini jälkeen sellainen helppo painon hallinta on muuttunut yhdeksi mustaksi painajaiseksi eikä mene enää päivääkään, etten haukkuisi itseäni läskiksi. Ensimmäiset pari vuotta sain kyllä hienoja onnistumisen kokemuksia ja uskoin, että kyllä se tästä vielä suttaantuu. Painohuolista huolimatta olen kuitenkin oppinut paljon ravintoasioista ja syömäni ruoan laatu on parantunut huimasti.
No, mietitäänpä tyypillistä tilannetta, kun (melkein) pahaa-aavistamaton kansalainen huomaa oudon mursun sukujuhlista otetussa valokuvassa. Kuka helev....minäkö? No en... mutta tuo sininen paita, oh...kovin tutulta näyttää...eieieieiei, aaaarghhhh! Sitten hirveää tuskanhikeä pursuten kiivetään sinne vaa'alle kauhistelemaan ja itkua vääntäen vannotaan uuden elämän alkavan. Heti huomenna. Tai viimeistään maanantaina, kunhan sovitusta grillipartysta on selvitty.
Itselläni ainakin sysäys laihduttamiseen tapahtui vasta sitten, kun paino kipusi viikko viikolta ylöspäin ja lopulta iski paniikki. Vanhat helpot konstit eivät enää purreetkaan pidemmän päälle. Kumma nälkä ja herkkuhimo vain pahenivat ja edellisessä kuussa hienosti pudotetut kilot tulivat seuraavassa takaisin korkojen kera. Pelätty jojoilu oli ja on tosiasia.
Minun teoriani mukaan ensimmäinen sudenkuoppa on tässä: Normaalipainoisen ihmisen reilun lihomisen laukaisee usein jokin iso elämänmuutos, kuten ero, suru tai vaikka tupakkalakko. Kun sitten lähtee laihduttamaan tilanteesta, jossa paino on kivunnut jo useamman kuukauden - vaikkapa kilon kuukaudessa - niin monet laihdutusohjeet pudottavat sinut sinne kuoppaan pää edellä. Tyypillinen ohje maltilliseen painon pudotukseen on esim. n. 500 kcal päivittäinen vaje, joka tuntuu äkkiä ajatellen ihan kohtuulliselta. Jos ei siis ajattele loppuun asti.
Jos on koko ajan on syönyt vaikkapa sen 500 kcal enemmän, kuin sen hetkisen painon ylläpitämiseen on tarvetta, niin laihtuakseen nykyisen painon alle vähennystarve onkin jo 500+500=1000 kcal. Eipä ihme, jos tuntuu päässä ja kurnivassa mahassa moinen vähennys ja kaatuu jo pahimmillaan ensimmäisten päivien aikana. Se maltillinen 500 kcal:n vähennys ei siis vielä välttämättä laihduta, mutta sentään pysäyttää sen painon nousun. 1) Ei saa siis unohtaa laskea omaa sen hetkistään ja laihdutuksen edetessä muuttuvaa kulutustaan jollain laskurilla (esim. kiloklubi.fi). Joillekin päivittäinen -1000 kcal on varmasti liikaa, joten olisiko viisainta ensin kokeilemalla tasoittaa paino johonkin viisarin kohtaan ja edetä siitä pienemmin askelein tasanteiden kautta tavoitteeseen?
Toinen sudenkuoppa tuleekin sitten heti edellisen perään: Oletetaan, että paino olisi sitten tasoittunut ja jatketaan siitä maltillisesti laihdutusta esim. kilo kuukaudessa. Se tarkoittaa -233 kaloria päivässä, mikä on vain yksi juustosämpylä tai pari pikkupullaa. Jos jättää ne pois (paitsi että jätit ne pois jo tietysti tasannevaihetta tavoitellessasi, hah), niin teoriassa pitäisi laihtua myös sen kilon kuukaudessa, eikö niin? Elimistömme on kuitenkin niin "viisas", että se haluaa pitää kiinni saadusta läskistä viimeiseen asti. Käytännössä joko elimistö sopeuttaa kulutuksesi matalammaksi tai sitten himosi tähän ihmeelliseen juustosämpylään kasvaa niin isoksi, että tunnet pakottavaa tarvetta ahmia sen viimeistään kolmannen laihdutusviikon lauantai-iltana, kun olet riidellyt poikaystäväsi kanssa. Ja sittenhän se onkin menoa ja sunnuntaina annetaan palaa kunnon
kalja-sipsikattauksella.
No mikä neuvoksi? Pitäisikö sittenkin laihduttaa reippaammalla tahdilla, että elimistön olisi pakko antaa lopulta periksi (ja sehän antaa kyllä!)? No pitäisi ehkä, mutta miten hillitään sitten siitä seuraavaa huikeaa nälkää ja sitä seuraavia pelottavia ruokaorgioita. No niillä kasviksilla, kyllähän sä sen tiesit :). Keitto toimii myös loistavasti, kuten kollegani esimerkki näyttää. Aina aamulla kunnon aamupala ja aina lounaalla soppaa. 2) Pääasia, että elimistö on siinä uskossa, että ruokaa tulee sisään vähän väliä eikä lopu ikinä!
Oletetaan taas, että olet siis opetellut syömään oikein ja saanut tasoitettua painosi ensin vakiotasolle, josta olet onnistunut pudottamaan jo useamman kilon. Kaikki on sujunut ihmeen helposti ja ihmettelet, että mikä tässä nyt oli muka niin vaikeaa. Aamupala maistuu ja lounas on soppaa ja salaattia, iltaruokakin terveellistä, oliiviöljyistä, täysjyväistä, proteiinipitoista ja vähähiilarista. Mielitekoja ei juuri ole, pari palaa tummaa suklaata riittää ja tunnet olevasi vahvoilla.
Uudet vaatteetkin ovat ihan kivat, jep jep. Upeeta ja mahtavaa, että voi ostaa vähän pienempiä farkkuja ja hameita ja kenkiäkin ja kertoa kaikille ilosanomaa laihdutuksesta. Ja oi vitsit mun hetulani on selvästi pienentynyt ja töissäkin sanoivat sitä niin nätiksi. Uuh, toi ohikävelevä namupala hymyili mulle silleen, kautta tutisevien polvieni, jeaaahhh!
Sitten, ihan huomaamatta, alat ajattelemaan jo välillä vähän muitakin asioita ja mielenkiintosi aiheeseen alkaa herpaantua. Kaupassa ei jaksa enää lukea joka ikistä tuoteselostetta ja jos perhe syö vielä eri ruokaa, viitseliäisyys on kovalla koetuksella. Motivaatiota täytyy hakea joka päivä erikseen ja on suuri vaara luisua takaisin sinne mistä lähtikin. Ja siis ylikin. Miten ihmeessä tämä vaihe sitten selätetään? Jos minulla olisi tähän jokin poppakonsti, niin olisin rikas nainen. Olen itse täsmälleen täällä kolmannen sudenkuopan pohjalla, sillä tuo aiemmin kerrottu on koettu jo ja täällä kuopassa on käväisty kyllä aiemminkin. Kovin monta kertaa tänne ei ole hyvä pudota, sillä jojoilu ei voi olla kovin terveellistä.
Tupakanvastainen ilmapiiri on jo saatu luotua, mutta eikö 3) päättäjien olisi tärkeämpää puuttua lainsäädännöllä koko kansaa koskevaan, pian silmille räjähtävään läskipommiin. On aivan nurinkurista, että kaupan halvin ruoka on järkyttävän prosessoitua, rasvaista, sokerista ja mautonta epäterveellistä sontaa. Me naureskelemme amerikkalaisten lisääntyvälle lihavuudelle, mutta olemme itsekin siellä ihan kohta. Onko se holhoamista, että ihmisiltä kiellettäisiin kaikki nautinnot? No onhan se, kun joku Yrpä tai Illu meni kieltämään tupakatkin baaritiskiltä ja mitä se kenellekään kuuluu mitä mä teen omilla rahoillani ja ajallani ja se baarimikko polttaa itsekin. Ja ettäkö en saisi lähikaupasta kaljaa tai makkaraa enää, haist ite!
Entä jos ei kiellettäisi mitään, vaan annettaisiin hyviä vaihtoehtoja niin paljon ja näkyvästi, että ne peittoaisivat ne huonot. Ihmisten olisi helppoa valita oikein ja lapset oppisivat taas herkkujen oikean määrän ja paikan. Katsokaapa seuraavalla kauppakierroksellanne, mitkä tuotteet ovat parhaiten edustettuna. Pelkkä hieno hevitiski ei autuaaksi vielä tee. Onnistuisko Suomessa? En tiedä, uskon ja toivon niin.
Kädet ovat mullassa ja pää pilvissä aina näin kesän
kynnyksellä. Ihanaa juhla-aikaa kaikille, nauttikaa niistä kesän herkuista ja unohtakaa se laihdutus edes hetkeksi. :)
