Sivut

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Yliluonnollisia tapahtumia

Ihanaa, että on kesä ja lämmintä! Elämä tuntuu arvokkaalta ja sellaiselta elämänmakuiselta niin kuin pitääkin :)



Paljon on ehtinyt tapahtua tässä kevään ja kesän aikana, enkä tiedä edes mistä aloittaisin. Olen pitänyt tarkoituksella koneajan edelleen minimissä, vaikka sormiani syyhyttäisi ankarasti joka päivä päästä kirjoittamaan. Lyhyet päivitykset eivät ole oikein minua varten, vaan aina tuntuu pursuavan vähintään pienen novellin verran tarinaa :). 

Korvennukset tuolla rinnassa ovat edelleen pahoja ja Somacia (40 mg) menee kaksi päivässä, pahana päivänä enemmänkin. Sen verran olen oppinut itseäni kuulostelemaan, että tiedän milloin kyse on pumpusta ja milloin ruokatorvesta tai vatsalaukusta. Lääkärissä olen viimeksi käynyt kai toukokuussa ja lääkitykset pidettiin sillä kertaa ennallaan. Minun nähdäkseni oireeni aiheutuvat Primaspanista tai verenpainelääkkeestä, sillä muita ei tällä kertaa oikein olekaan listalla (paitsi kolesterolilääke, mikä aiheuttaa puolestaan lihaskipuja, hah :) ). Näin helteellä harmittaa, kun kaikki hiilihapolliset juotavat ovat pannassa. Uutena harmituksena jouduin luopumaan rakkaista herkuistani, balsamicosta ja tomaatista. Ostin tutulta torikauppiaalta aitoa italialaista pullollisen ja se pieni tilkkanen, minkä lisäsin salaattiin, oli jo liikaa. Kaikki, mikä ärsyttää ruokatorvea on kielletty ja se kieltolista vain pitenee sitä mukaa kun ärsytys pahenee. Olen kuitenkin onnekas, sillä Somac pitää oireet kurissa hyvin ja sen puolesta pystyn elämään suhteellisen normaalisti. 


Jaa se pumppu. Kiitos kysymästä, ei hääviä ole silläkään rintamalla. Pumppu kyllä itsessään jaksaa loistavasti eikä temppuile kovassakaan rasituksessa, mutta rytmit ovat välillä vähän hakusessa. Koko kevät ja kesä on lenkkeilyn kannalta ollut nyt hiljaisempaa, en vain ole saanut itseäni liikkeelle entiseen tahtiin. Paino on noussut jo niin, että kohta syrjäytän valaat valtamerestä, jos satutaan samaan aikaan uimaan :). No joo, en ole niin huolissani asiasta kuin pitäisi. Kesä on aktiivista aikaa ja paino tuntuu sentään olevan laskusuunnassa kevään nousupiikin jälkeen. Lenkkeily jatkuu helteiden jälkeen taas normaalisti, mutta en halua tehdä siitä isompaa peikkoa päähäni. Onneksi lähes joka päivälle on muuta puuhastelua ollut riittävästi. Ruohonleikkuu kotona (työnnettävä moottorivekotin) ja mökillä (päältäajettava) on kontollani ja sitä onkin tullut tänä kesänä harrastettua kiitettävästi. Mökin maalaustalkoot olivat heti kesäloman alkajaisiksi heinäkuun alussa ja matonpesu-urakka odottaa nyt seuraavaksi. Lomailen vielä kolme viikkoa, joten paljon ehtii tässä ajassa tekemään.



Eli summa summarum, aika lailla entiseen tahtiin mennään. Tuo ruokatorvihomma kyllä jossain kohtaa varmaan "räjähtää" käsiin, kun näyttää pahenevan koko ajan, mutta en nyt jaksa murehtia sitä enempää. Olen kiitollinen, että olen tolpillani ja hengissä! :)

Se, mistä halusin kirjoittaa nyt, liittyy ihan muihin asioihin. Viime viikolla tapahtui jotain sellaista, mikä tuntuu vieläkin ihan ylimaalliselta ja haluan jakaa sen kokemuksen. Päätelköön lukija itse, oliko siinä mitään ihmeellistä vai kuvittelinko vain.


Kuten tiedätte, musiikki on aina ollut minulle hyvin tärkeää ja halusin lomalla hemmotella itseäni suosikkiartistini konsertilla. Ostin lipun hyvissä ajoin valmiiksi ja odotin reissua innolla. Olin suunnitellut tulevani yöllä kotiin sen reilun sadan kilometrin matkan, joten hotellia en ajatellut tarvitsevani. Koko alkuviikon olin ollut kuin tulisilla hiilillä ja lähetin jopa yläilmoihin hartaan toiveen, että saisin tilaisuuden jutella artistin kanssa. Tässä kohdassa on pakko selventää, että en ole koskaan ollut oikein kunnon fanittaja millekään artistille, vaan pidin jo nuorena tyttönä sellaista henkilöpalvontaa ihan naurettavana :). Muiden tyttöjen seinillä oli bändijulisteita ja monet pukeutuivatkin idoleitaan matkien (muistatteko Bay City Rollersien ruutuhuivit!), mutta minulle riittivät albumit ja hyvän musiikin kuuntelu. Jostain syystä en nyt saanut rauhaa mielelleni, vaan ajatukset karkasivat koko ajan tuohon mieheen. Järkevä minäni käski lopettaa moisen hölmöilyn, mutta niin vain meni haaveiluksi koko viikko :). 

Konserttipäivä saapui ja minä lähdin jo päivällä ajelemaan siihen suuntaan tarkoituksena kierrellä kaupunkia ennen illan konserttia. Ilma oli aivan ihana, kaupunki täynnä turisteja ja iloisia ihmisiä. Juttelin monen ulkomaalaisenkin turistin kanssa ja nautiskelin piknikistä nurmikolla. Pitkästä aikaa tunsin olevani irrallaan arjesta enkä olisi halunnut tämän loppuvan milloinkaan. Sitten kävelin sen ravintolan eteen, missä illan konsertti pidettäisiin, ostin kahvin viereisestä kahviosta ja istahdin alas sitä nauttimaan. Aloimme jutella kahvion mukavan omistajan kanssa ja tuli puheeksi, miten vaikeaa on saada pätevää henkilökuntaa töihin. Aikamme siinä juteltuamme hän yhtäkkiä kysyi, tulisinko hänelle töihin pariksi illaksi. Hänellä oli aivan akuutti tarve "aikuisesta" ihmisestä sinne nuorten kesätyöntekijöiden joukkoon terasseille ja kahvioihin, sillä toimipisteitä oli useampi ympäri kaupunkia ja iso tapahtuma oli tulossa lauantaina, johon tarvittaisiin apukäsiä. Jotenkin sitten huomasin yhtäkkiä lupautuneeni ja seuraavassa hetkessä olimmekin jo sopimassa hotellihuoneesta, jonka hän varaisi minulle yöpymiseen ja jopa palkkaakin saisin :). Ajattelin siinä itsekseni, että tulisipa vähän säpinää tähän lomaan. Näin näkisin paljon uusia ihmisiä ja saisin ennen kaikkea hauskoja ja erilaisia kokemuksia välillä kovin tylsään arkeeni. Se ilta olisi kuitenkin varattu konsertille, joten vein autoni hotellin parkkiin ja kävin kirjautumassa valmiiksi sisään. Ensimmäinen "yliluonnollinen" asia oli se, että minulla oli valmiina pakattu matkalaukku auton takakontissa. Sieltä löytyi vaatteet kolmelle päivälle, varakengät, meikkipussikin ja lisäksi makuupussi (vaikka sitä ei nyt tarvittukaan). Sopii vaan kysyä, että miksi ihmeessä olin ottanut laukun ja makuupussin mukaan, sillä minunhan oli tarkoitus tulla yöllä takaisin kotiin!

Soitin sitten miehelleni, joka ei uskonut varmasti sanaakaan kertomuksestani. :D
Hän lopetti vihaisesti ja loukkaantuneena puhelun, mutta ajattelin että aikuisen ihmisen ei tarvitse kyllä mitään lupia kysellä menoihinsa, joten kiukutelkoon siellä vaan nyt rauhassa. Hänen järjestelmällinen elämänsä (kokki katosi keittiöstä!) meni aivan sekaisin, mikä tekee kyllä oikein hyvää välillä itse kullekin.
Kävin suihkussa ja valmistauduin iltaa varten. Punasin huuleni ja päästin kiharani valloilleen, sillä koko päivän hiuksiani pidellyt ponnari tuntui nyt liian ahdistavalta tähän olotilaan. Sitten lähdin etsimään jotain kivaa ruokapaikkaa, missä voisin syödä kevyen illallisen ennen konserttia. Kala ja vihannekset olivat taivaallisia ja nautiskelin vielä konjakinkin ruoan päälle. Nyt ei tarvinnut miettiä ajokuntoakaan, joten ehkä pari pientä drinkkiä uskaltaisin illalla ottaa. Kello tuli yhdeksän ja kävelin vielä melkein tyhjään konserttiravintolaan. Olin ostanut lipun Tiketistä suoraan kännykkääni, joten sitä näyttämällä sain vielä lipunmyyjiltä pienen leiman käden selkämykseen. Ihan tuli taas nuoruus mieleen. Kävelin siitä suoraan baaritiskille, tilasin alkoholittoman drinkin ja käännyin viereisen miehen puoleen jotain sanoakseni. Mies kääntyi katsomaan minua ja henkeni salpautui hetkeksi. Se oli se mies, se illan artisti.

Autsh. Tässä kohdassa oikeassa romaanissa päähenkilö olisi sanonut jotain älykästä ja fiksua, mutta minä en saanut sanaakaan suustani, voihan itku! Siinä minä olin kuin pahainen teinityttö ilman yhtään järkevää ajatusta, joten ehkä olikin parasta, etten avannut sitä suutani lainkaan. Tässä iässä sitä osaa näköjään pitää pokkansa tilanteessa kuin tilanteessa, sillä vaikka sisällä kuohui, sain vitsailtua normaalisti baarimikon kanssa ja kiitin häntä kauniisti. Ja joo hei, näin jälkikäteen ajateltuna se taikomani "matalan käheä seksikäs" nauru ei kyllä varmasti tehnyt vaikutusta kehenkään :D.
 Artisti lähti hetken päästä kahvikuppinsa kanssa, joten tilaisuuteni haihtui ilmaan ihan siinä silmieni edessä. Olin niin pettynyt itseeni ja ihmettelin, mihin sanavalmiuteni hävisi juuri silloin. Lisäksi en voinut käsittää, miksi tämä mies minua niin kiehtoi. Tai kyllä saatoin, sillä kaikki mitä hänestä olin lukenut ja kaikki haastattelut, joita hän oli antanut, olivat vahvistaneet hyvää kuvaani hänestä. Se kitara ja se ääni, uuh, olisin voinut vaikka...ihannemieheni, joka ei ollut kuitenkaan minun. Siitäs sait, haihattelija. Mikä hitto minua vaivasi, lopeta jo!
Illan konsertti oli tietysti upea ja tunsin ne jostain syvältä tulevat mielettömät kitarasoolot koko kropassani, kylmät väreet kävivät ihollani ja tietenkin harmittelin koko ajan omaa hölmöyttäni silloin aiemmin. Yritin puhua itselleni järkeä, että sä olet kuin joku kammotus stalkkeri ja että pysy nainen ryhdissä nyt! Ja mitä sitten, vaikka olisitkin saanut jutella hänen kanssaan, joten unohda jo. Ravintolassa oli tietysti muutama kännikala, joka yritti päästä iholle, mutta pääsin niistä kohtuullisen helposti eroon. Joskus yöllä sitten lähdin kävelemään hiljakseen läheiselle hotellille ja koko ajan minulla oli tunne, että tämä ei nyt ollut ihan tässä vielä. Jotain, mistä en saanut otetta, odotutti vielä itseään. Nopean suihkun kautta sänkyyn ja sitten unten maille, hyvää yötä.
Aamupalan jälkeen mietin, mihin suunnistaisin päiväksi. Työt alkaisivat vasta iltapäivällä, joten minulla oli koko päivä aikaa kierrellä. Lähdin sitten vaeltamaan ilman varsinaista päämäärää ja löysinkin kivoja putiikkeja, rantoja ja puistoja, missä viivähtää. Ilmat suosivat edelleen ja nautin täysin siemauksin kiireettömyydestä. En edes muistanut, milloin olisin viimeksi saanut itsekseni näin rauhassa jossain lorvailla koko päivän, sillä aina oli joku mukana. Kolmen aikaan ilmoittauduin töihin ja heti ensimmäiseksi bongasin edellisen illan bändin basistin ja toisen artistin roudaamasta tavaroita ravintolasta pakettiautoon. Heitimme omistajan kanssa leppoisaa huulta heidän kanssaan (no niin, missä tämä hauska ja fiksu nainen oli eilen illalla!). Olin vähän haikealla mielellä, sillä tiesin, että "oma" artistini oli jo siirtynyt toiseen kaupunkiin seuraavaa konserttiaan varten.

No, elämä on, joten nyt keskityin uusiin asioihin ja varsinkin uusiin töihin. En ehtinyt saada edes esiliinaa päälleni kun hullunmylly alkoi ja apukäsiä todella tarvittiin. Kiire jatkui koko illan aina aamuyöhön asti ja omaksuin nopeasti kaikenlaista tarvittavaa, kuten kassajärjestelmän, pesukoneen käytön, grillit ja salaatin koostumuksen :). Mikään ei ollut kuitenkaan lainkaan hankalaa, vaan tosi kivaa ja ilta meni nopeasti. Asiakkaat olivat hyvällä tuulella ja kehuivat vain kaikkea. Siirryin illalla anniskelupuolelle ja suljimme yöllä omistajan kanssa vielä paikat ja siivosimme jäljet. Lopulta neljän jälkeen pääsimme nukkumaan. Aamulla oli herätys klo 6.15 ja siitä alkoi seuraavan päivän hullutus. Yhtään lepohetkeä ei päivällä ehtinyt pitämään ja jossain välissä siinä mietin, että miten ihmeessä omistaja olisi ehtinyt sen kaiken itse tekemään. Jos se en olisi ollut minä, niin joku toinen siihen olisi tarvittu aivan varmasti, sillä niin paljon tekemistä riitti. Tunsin todella olevani hyödyksi ja jaksoin oikein hyvin, sillä tiesin että oma pestini loppuu sitten illalla. Kun päivä oli lopulta ohi, sain vuolaita kiitoksia kaikilta ja hyvillä mielin palautin työpaidan, huivin ja essun. Hyvästelin uudet ystäväni ja paras palkkani oli omistajan helpottunut olemus. Hänellä oli ollut hirveän suuri stressi töiden hoitumisesta, mutta niin vain sekin oli sitten järjestynyt parhain päin. Tämä, siis Tämä oli se juttu, mikä oli vielä odotuttanut itseään ja selitti sen kummallisen tunteen sisälläni.

Jalkani olivat aivan hyytelöllä ja käsivarsia pakotti, mutta pumppu oli selvästi oikein mielissään kun pääsi välillä kunnon töihin :D. Kun sitten lopulta istuin autossani ja moottoritie vei minua kohti kotia, mietin tätä kaikkea tapahtunutta ja jotenkin palaset loksahtelivat siinä ajaessani paikoilleen. Olin toivonut, siis suorastaan rukoillut, itselleni jotain tärkeää ja kaiken sen olin saanut vaikka mokasinkin sitten itse lopun. Siitä vastineeksi minut oli lähetetty toiselle tarvitsevalle, joka oli varmasti ainakin toivonut - en tiedä hänen rukouksistaan - ratkaisua isoon ongelmaansa. Oli ällistyttävää silti tajuta, että minun tarpeeni ei ollutkaan se merkitsevä - vaikka nyt säälistä kai sainkin tällaisen ihanan makupalan - vaan tärkeää oli se lähimmäisen tarve. Koin olevani taas kerran osa jotain paljon isompaa suunnitelmaa ja erityisesti minua kiehtoo se tunne, mikä sisälläni oli koko viikon. Sen saman tunteen vallassa pakkasin sen laukun lähtiessäni ja lisäsin sen makuupussinkin vielä mukaan. Sen saman tunteen vallassa avasin mieleni uusille kokemuksille, sillä normaalisti olisin torjunut helposti tuommoisen pyynnön, minkä kahvilan omistaja esitti. Minähän olin lomalla! Ja vielä tärkein tekijä: Mikäli en olisi niin ihastunut siihen artistiin, en olisi ollut niin vastaanottavainen, kesämielinen ja yltiörohkea (hei sydäri ja kaikkee takana!) kuin mitä tähän seikkailuun tarvittiin.  Kyynikko sanoo tähän, että pöh, sattumaa ja valintoja kaikki tyynni. Mitä sinä sanot?