Mun skitso alter egoni, haist kuule ite!

Kärvistely kotona jatkuu edelleen, mutta olen laittanut toivoni siihen tulevaan sydämen varjoainekuvaukseen. Tiistaina olimme viimeksi Riihimäen sisätautilääkärin kanssa puhelimella yhteydessä ja hän näki koneelta, että aika oli lopultakin varattu tämän kuun loppuun maanantaille. Vanhat rytmihäiriöt, jotka vaivaavat välillä, ilmestyivät tänään aamulla heti herätessäni kiusanhengeksi. Yleensä en paljon yksittäisiä lisälyöntejä enää noteeraa, mutta nyt ne tuntuivat erilaisilta, vaarallisemmilta. Kipua ei kuitenkaan juuri ollut, varsinkaan särkylääkkeen oton jälkeen, joten annoin nyt toistaiseksi olla. Kynnys päivystykseen lähtemiseen, saati ambulanssin tilaamiseen, on noussut ihan hirveän korkeaksi. Joka on siellä joutunut paljon juoksemaan, saattaa kyllä ymmärtää miksi.

Nyt on menossa 13. päivä painonvahtaamista ja ihmeellisesti itsekuri on säilynyt tähän saakka. Tällä kertaa lasken tiukasti syömieni kaloreiden keskiarvon koko ajalle, etten vaan taas kuvittelisi omiani. Olen melkoinen nero itseni pettämisessä, joten tarkkana saa olla. :) Kiloja on tippunut nyt yhteensä 2,9, mutta vielä kivempaa on se, että olen päässyt siitä aloittamisen vaikeudesta jo näin pitkälle. Tiedättehän, mitä tällainen selitysten mestari aina miettii: Aloitan sen laihdutuksen/liikunnan/terveet elämäntavat heti huomenna/maanantaina/torstaina/lauantaina/heinäkuussa kun olen ensin käynyt niissä juhlissa/hesessä/kaupassa/kuussa viimeisen kerran ja minulla on vähemmän silloin stressiä/hoidettavia asioita/sairauksia ja taatusti enemmän motivaatiota/rahaa ja onnea! :)

Ihmeellistä on myös se, että joka päivä paino tippuu vähän, vain yhtenä päivänä pysyi samoissa lukemissa. Katsoin aiempaa laihdutusjakson aloitustani - tämä reilu vuosi on kyllä erinomaisesti dokumentoitu - ja siellä alku oli enemmän pompahtelua. Välillä kilo alas ja puoli kiloa ylös. Sitten 800 g alas ja kilo ylös. Sama vaakakin on kyseessä, joten siitä ei ole kysymys.

Aiemmin päivittäiset kalorit seikkailivat ylä- ja alarajalla koko ajan, nyt on todella tasaista. Aiemmin myös hyväksyin viikonlopun ylikalorit, mutten laskenut tarpeeksi tarkkaan niiden vaikutusta koko viikolle. Alkuun sellaisia viikonloppuja ei tullutkaan liikaa, vaan paino putosi koko ajan. En vain ymmärtänyt, että miksi niin hitaasti, kun kuitenkin "laskennan" mukaan olisi pitänyt vähintään puoli kiloa tippua koko ajan. Saatoin syödä kuitenkin jo etukäteen koko tulevan viikon vähennykset, joten eipä ihme että koko korttitalo romahti lopulta. Vaikka sain paljon kiloja pois kohtuullisen nopeasti, niin vielä nopeammin sain ne myös takaisin. No, oppimassahan täällä ollaan, joten nyt aion olla viisaampi.

Yksi iso esteeni on myös ympärilläni olevat, hyvää tarkoittavat lähimmäiset. Heiltä tulee jatkuvasti kivaa kannustavaa kommentointia, mutta myös varoituksia, etten saisi ottaa laihdutusta liian tiukkapipoisesti. Se on kuitenkin minusta vähän kaksipiippuinen juttu. Tein juuri niin aiemmin, ja miten kävikään. Sillä rentoudellahan minusta läski tuli alun perinkin! Toisaalta elämästä todella täytyy muistaa nauttia, enkä halua tulla siksi kouluni liikunnanopettajaksi, joka laski salaatinlehdenkin kalorit - siis oikeasti! Taas karsea dilemma, mitä täytyy pohtia tarkemmin.

 

 

Mun skitso alter egoni, haist kuule ite!

Käytiin sitten sen viisaamman (ja laihemman) alter egoni kanssa rakentavaa keskustelua aiheesta :) :

• Itsekuri kunniaan, ilman sitä olet plösö loppuelämäsi ja se tulee olemaan lyhyempi kuin luuletkaan! Vahingossa lihoit, mutta missään tapauksessa et vahingossa laihdu! ("..kato kuule ite peiliin, et sinäkään niin hääviltä näytä!..ja oioit vissiin ne ryppys naamasta, kun kiristää noin pahasti..".)
• Jatka liikuntaa heti, kun kykenet. Ei sekään aluksi ollut aina niin hirveän kivaa, mutta muista miten selvisit siitä ja liikkumisesta tuli lopulta ihan huippunautinnollista: Lopeta heti, kun tuntuu liian pahalta. Eli kääntäen painonhallinnassakin: Kokeile tiettyä tasaista kaloritasoa, mutta syö 100-200 kcal lisää, jos et vähemmällä selviä. Jos joudut sen tekemään, olit mitoittanut kalorisi väärin alusta asti. Hitaasti ja tasaisesti hyvä tulee! Et sinä hei lihonut sillä 1500 tai edes 1800 kalorilla, vaan niillä 2500 kcal mässäilyillä! Tai yli. Huh, hirvitys! Ja lue sitä Patrik Borgia! ("tartte siinä uhota..jos joskus nyt yhden pasteijan tai jäätelön söin..sowhat! Ja noi sun poris ja turkus, saat pitää ne ihan keskenäs".)
• Laske ne kalorit. Oikeasti. Päätä se päivittäinen kaloritaso ja pysy siinä. Suunnittele tarvittaessa koko päivä etukäteen. Ei tartte sitten miettiä enää, mitä söisi. Ja ne vihreät pallot ovat ohjenuorana edelleen. Syöt jo oikeanlaista ruokaa, nyt ei tarvitse kuin pitää määristä huolta. Se on jo paljon paljon paremmin, kuin vuosi sitten. ("hei kuule, duunipaikan ruokalassa ei oo mitään kaloritaulukoita, onko sulla mitään käsitystä elämän realiteeteista, häh!")
• Laske juokseva keskiarvo syömillesi kaloreille, siis ihan jokaiselta päivältä ja koko ajalta. Ei ole olemassa mitään mässäilypäiviä! Ja jos onkin, niin laske ne siihen keskiarvoon myös. Mä näin, sä jätit viimeksikin pois sen yhden! ("...hmph...jupijupijupi..."). Näet kyllä, milloin on varaa mässäillä seuraavan kerran. Päivittäinen tavoite on nyt sairaspedillä alin mahdollinen, 1500 kcal. Juokseva keskiarvo on tänään 1525 ja se johtuu ainoastaan siitä ekasta päivästä, kun söit 1903 kcal. Näin kauan olet sitä yhtä päivää "kadotellut" ja vielä jatkuu. Ilman sitä keskiarvo olisi 1494, joten vaatii vielä monen monta 1500 kcal päivää, että keskiarvo on kohdallaan. Kuulostaako pikkusieluiselta? ("haist ite..".) Hyvä, sillä "rentoudella" just sait takaisin ne menettämäsi kilot! ("tana, mun käppyrät ovat ainakin paremman näköisiä kun sun!")
• Nautiskele enemmän. Se nautittava asia ei ole enää välttämättä nautintoaine, kuten tupakka ennen tai kakunpala, vaan ihan jotain muuta. Vielä enemmän musiikkia ehkä. Tai kukkia ympärillä. Tai keramiikkaharrastusta ystävien kanssa.  Tai sivusuhde :) ("joo ja jee, se Audiman? Saanko tosiaan?") Arvaa saatko?
• Mä varoitan sua, tää on sitten se kaikista pahin: Mitä sä ajattelit syödä, kun olet lopultakin "laiha"? Ymmärräthän sinä sen, että syöt silloin taas kuin lintunen, kevyesti ja siten, että jaksat lentääkin! Ihan kuin silloin nuorempana. Ja samalla lailla kuin nyt! Enää ei ole olemassa mitään mässäilypäiviä, ei vain kerta kaikkiaan ole. Joudut luopumaan niistä, ihan kuin siitä tupakasta, sohvan nurkasta, wienereistä, pasteijoista, mehevästä grillipihvistä ja pekonista, jotka jätit jo yli vuosi sitten (..en ttu varmaan tykännyt kyllä pekonista...). Hiljaa siellä, söit kuitenkin, vaikket edes tykännyt. Toisaalta, et kaipaa niistä paheista yhtäkään tällä hetkellä, joten pääset kyllä eroon muistakin mässäilyistä...kuten siitä suklaasta, eikö niin? Saat kyllä surra sitäkin asiaa, mutta vain hetken.  Agreed? ("..kele mä syön niitä keveitä lintuja sitten..haist kuule ite...")

Painon sallintaa

Tätä kirjoittaessa odotan Hämeenlinnan sairaalasta aikaa uuteen sydänangiografiaan ja otan iisisti, mutta odottavan aika on totisesti pitkä. En osaa oikein iloita siitä, ettei kardiologikaan nähnyt rasitus-EKG:n tuloksissa mitään hälyttävää, eikä tosiaan edes viitettä sepelvaltimotaudista! On se ihmeellistä, tuo lääketiede meinaan. Minulla on sairasvakuutuskortissa koodi 206 sepelvaltimotaudin korvattavuudesta, mutta sitä tautia ei kuitenkaan näy missään. On vain alla yksi infarkti, jonka ainoa syy on ymmärtääkseni sepelvaltimotauti. Infarktikin saatiin juuri ajoissa hoitoon, joten vaurioitakaan ei jäänyt eikä se näy EKG:ssäni minkäänlaisena jälkenä. Tämä kardiologin lausunto on taas ristiriidassa aiemman lääkärin arvioon, jotka liittyivät rytmihäiriöihin ja verenpaineongelmiin, mistä olen kärsinyt jatkuvasti. Ja entäs sitten tämä viime kuukauden seikkailuni näiden rintakipujen kanssa! Se aiempi lääkäri oli kuitenkin nuori sisätautilääkäri ja luotan enemmän tämän kokeneen kardiologin arvioon. 

Ei mene tämä kaikki säätäminen ja sohlaaminen ihan minun jakeluuni, enkä aivan täysin myöskään ymmärrä, miksi sitten uusi angio on syytä tehdä.  Kardiologi haluaa kuitenkin nähdä, mikä tilanne siellä on ja hyvä niin. Mutta jos tehdään, niin mieluiten sitten äkkiä, kiitos! Jonossa on n. 60 potilasta ennen minua, että ei paljon naurata. Jononi on nyt R1, ei päivystyksellinen, mutta kiireellinen. Jos tilanne huononee, niin sitten päivystyksen kautta nopeammin. Satun muuten muistamaan, että infarktin kanssa odotin kuvaukseen pääsyä 5 päivää! Näin jälkikäteen ajatellen tilanne on ollut huipputäpärä. Suoni melkein tukossa ja vain hirveillä lääkkeillä veri pidettiin niin litkuna, että se mahtui liruttelemaan sen millimetriputken läpi. Valitettavasti tässä jamassa on Suomen terveydenhuolto ja syöksykierre sen kun jatkuu. Taas uusi kuukausi näiden kipujen kanssa tuntuu kohtuuttoman pitkältä ajalta, mutta on siellä jonossa muutkin sairaana, joten voimia vaan meille kaikille siellä!

Siemenistä kasvatettu Mustasilmäsusanna kukkii upeasti edelleen

Painoni tarkkailu pääsi tässä välissä pahasti hunningolle, enkä ole päässyt tickeriäkään päivittämään aikoihin. Sain haalittua onnistuneesti kaikki menettämäni kilot takaisin ja heräsin vasta siinä vaiheessa, kun olin kerännyt jo muutaman ylikin. Se olikin sellaista ”painon sallintaa”, eli keskittymiskykyni herpaantui. Sairastellessa on hyvä ottaa rennosti, mutta eihän tarkoitus ole kerätä lisää huolia itselleen! Lohtusyömisestä pitäisi minunkin tietää jo tarpeeksi, etten sortuisi siihen näin helposti. Kun sattuu koko ajan ja öistäkin on tullut nyt katkonaisia, käsi käy helposti herkkupussissa.

Omaatuntoani ei mitenkään helpota se, että syömiset ovat laadullisesti yleensä oikein hyviä. Jopa vanha kompastuskiveni suklaa on jättänyt minut nyt rauhaan. Se aamupuurokokeiluni on ollut onnistunut, jopa siinä määrin, että olen saanut ainakin 4 kiloa lisää sen aloittamisen jälkeen :( .

Laitoin taas pitkästä aikaa KK:n ruokapäiväkirjaan syömäni ruoat ja ahaa-elämyksiä syntyi. Kyse on tietenkin päivän kokonaisuudesta, sillä nyt saan puolet enemmän kaloreita jo aamiaisesta kuin aiemmin ja kun nälkä (tai ehkä aineenvaihdunta) on herätetty, niin syön myös aiempaa useammin. Iltapäivällä olen mielestäni tarvinnut välipalan ja vaikka se on aina terveellistä popsittavaa, kuten marjoja tai rahkaa, niin määrällisesti sitä vain on liikaa kulutukseeni nähden. Kun vielä liikuntakin on minimissään, en ole osannut suhteuttaa ruokamääriä oikein.

Toinen tärkeä asia on fiktioiden muuttaminen faktoiksi. Mielestäni osasin jo arvioida ruokien määrät oikein ja arvelin, että kalorit pysyttelevät siinä 1500-1700 välillä joka päivä. Onhan minulla jo kokemusta ja ruokakin on pysynyt vakiona pitkään. No ei ollut, ei! Voihan saamari sentään miten pölkkypää sitä ihminen voi olla. Silmämääräisellä arviollani olin saanut kerätyksi joka päivä 150-400 kcal ylimääräistä, mitä en voinut käsittää ollenkaan! 

Huooh, ei auta kuin ottaa Excel eteen ja laskea. Katsotaanpa pari tyypillistä esimerkkiä syömistäni ruokalajeista:

• Yksi jälkiuuniviipale olikin tässä matkalla muuttunut kahdeksi jälkiuunipalaksi, muutos kaloreissa 46 -> 160
• Becel, kevyt 38 %, ennen riitti sille yhdelle viipaleelle teelusikallinen levitettä, nyt kahteen palaan menee 1,5 ruokalusikallista. Muutos  18 -> 79 kcal
• Pähkinäannos oli muuttunut pikkulapsen kourallisesta aikuisen kahmaisuun, muutos 63 -> 189 kcal
• Pienen banaanin puolikas oli muuttunut isoksi kokonaiseksi, muutos 38 -> 125 kcal. Aiemmin suosin enemmän marjoja, mutta kun joudun nyt pakkasesta sulattamaan, on mukamas helpompi napata banaani tai ananaspurkki..hmm..ei hyvä. Ja kyllästyin aina heittämään sen toisen puolikkaan roskiin, kun eihän se säily avattuna.

Tyypillinen esimerkki, miten yhden päivän aikana pystyn huomaamattani keräämään "terveellisesti" aivan liikaa kaloreita

Onneksi kaikki maitotuotteet ovat pysyneet samoissa määrissä ja laaduissa, sillä pakkauskoot ovat vakioita ja määrät helppo laskea. Suosin myös aina samoja tuotteita. Kana ja kala ovat edelleen suosikkilistallani ja nekin ovat pysyneet suunnilleen hyvissä määrissä ja laaduissa tuosta samasta syystä johtuen, eli käytän paljon samoja reseptejä ja tuotteita. Lihaa syön selvästi vähemmän kuin ennen ja vihanneksia syön edelleen suositusten mukaisesti. Rasvojen laadussa olen ollut tarkkana koko ajan, joten sekin puoli on kunnossa. Vain ne määrät, kuten edellä kerroin, ovat pielessä vielä.

Ja sitten ovat ne herkut, joo…öh. Yleensä menee hyvin, mutta vieläkään ei minusta ole täydellistä tullut, valitettavasti. Joka viikko nappaan ainakin kerran jotain hyvää. Keksit, pullat tai kakut eivät juuri houkuttele, mutta jostain syystä sellaisenkin saatan ottaa, paremman puutteessa. Suklaan tilalle on tullut irtokarkit, mutta eivät onneksi isoina määrinä. Ruokarytmi on ihan hyvä nykyään, joten se ei johdu siitäkään, se makean kaipuu. Ehkä se sitten on vain lohtusyömistä, tiedä häntä. Toisaalta, kyllä joka viikkoon jokin pieni herkku mahtuukin, jos vain saan tuon perusruokavalion taas kurssiinsa. Tämä viikko on jo mennyt hyvin, enkä mihinkään sairauteen tässä voi kyllä vedota. Yhtä helposti voi ruoan valita oikein kuin väärin! Ja lihoa voi totisesti terveelliselläkin ruoalla, vaikka se joskus tuntui ihan utopistiselta. Oli jotenkin selviö, että vain sipsiä ja ranskalaisia syömällä lihoo! Haloo, ei siihen suklaata tarvita! :)

Tähän täytyy myös ottaa huomioon liikunnan puute. Jos askeleita tulee normaalisti yli 10 000 päivässä, niin esim. eilen kun testasin, koko päivänä niitä tuli vain 2400! Eli lähes vuodepotilaana tässä köllöttelen vielä ja sekin täytyy ottaa huomioon. Laskin KK:ssa aktiivisuustasoni nollaan, sillä sitä se nyt on. Kalorit myös minimiin, eli 1500, näillä nyt luulisi taas pääsevän eteenpäin. 

Rattoisaa alkavaa syksyä ja käykääpä metsässä ammentamassa voimaa pitkän talven varalle! :)

Rasitus-EKG eli kliininen rasituskoe

 

Eilen tehtiin Riihimäen laboratoriossa EKG-rasituskoe, mutta se piti keskeyttää 150W kohdalla kun rintakipu yltyi aivan sietämättömäksi. Kipeä olin jo kotoa lähtiessä, joten eipä mikään ylläri.

Rasituskokeessa mennään ensin sängylle selälleen ja rintaan liimataan sydänsähkökäyrää varten elektroditarrat. Tällä kertaa nilkkoihin tai ranteisiin ei tule elektrodeja, vaan ne laitetaan vartalolle, ettei raajojen liike häiritse. Selkään tulee myös lonkkaluun päälle yksi elektrodi. Ihoa karhennetaan ensin "hiekkapaperilla" ja puhdistetaan hyvin, että tarrat kiinnittyisivät kunnolla. Sitten näihin elektrodeihin kiinnitetään piuhat käyrän mittaamista varten. Näitä on erityyppisiä, kuten olen huomannut. Joissakin malleissa tulee jokaiseen elektrodiin oma pitkä piuhansa, mutta tässä versiossa vastakappaleet oli yhdistetty yhteen pitkään piuhaan, vähän niin kuin jouluvalosarjassa. Että valot vaan pois ja ledit sinne rintaan vilkkumaan seuraavalla kerralla, niin näyttää juhlavalta :D.

Käsivarteen laitetaan verenpaineen mittaamista varten mansetti ja laite mittaa verenpaineen automaattisesti useita kertoja kokeen aikana. Kaulaan laitetaan roikkumaan mittari sydänkäyrää varten eli se vanha tuttu bernhardilaistynnyri (tunne on sama, vaikka tynnyri onkin pienehkö laatikko :D). Sieltä mittarista tiedot sitten siirtyvät suoraan isolle monitorille, mistä niitä voi helposti seurata. Tällä kertaa minulla ei ollut happisaturaatiopyykkipoikaa sormessa, mutta muistelen että aiemmin Hämeenlinnassa tehdyssä rasitus-EKG:ssä olisi ollut.

Aluksi otetaan verenpaine makuulla ja sitten istuallaan. Sitten siirrytään kuntopyörän näköiselle laitteelle istumaan ja säädetään satulan ja tangon korkeus sopivaksi. Sitten vaan aloitellaan polkemaan, aluksi ihan kevyttä lämmittelyvauhtia. Pyörässä on mittari, joka mittaa polkemisnopeutta ja sen pitää pysytellä koko ajan siinä 60 paikkeilla. Arvelen, että luku tarkoittaa 60 rpm eli kierrosta minuutissa, vaikkei sitä missään lukenutkaan. Vastusta lisätään aina portaittain, jolloin nähdään sen aiheuttamat muutokset kaikissa mitatuissa arvoissa. Minä tosiaan pääsin tällä kertaa sinne 150W kohdalle, sellaiseen kohtalaiseen ylämäkituntumaan, mutta hyvä että saatiin mittaus kuitenkin tehtyä. Tästä jo pystyi tekemään jotain johtopäätöksiäkin. En tiedä, miten pitkälle olisin päässyt normaalioloissa, sillä jalat kyllä olisivat jaksaneet vielä melkoisen tovin. En muuten tiedä edes testin viitearvoja, mutta täytyy muistaa kysyä kardiologilta. Palautusvaiheessa ollaan taas makuullaan ainakin viisi minuuttia ja mittaukset jatkuvat edelleen. Minulla se vaihe meni sentään hyvin ja kipukin laantui takaisin sinne nykyiseen "normaaliin", eli mahdottomasta vähän alemmas :).

Käytiin myös läpi niitä viime viikon veri- ym. kokeiden tuloksia ja kaikki arvot olivat hyvät. :) Keuhkokuvassa ei ollut mitään. Yes! Tällainen entinen tupakoitsija saa aina sydämen tykytyksiä tästä! Että mä olin taas onnellinen, että pääsin siitä helvetin röökistä eroon! Sydän on normaalin kokoinen, eli ei mitään merkkiä pelätystä sydämen laajentumasta. Kaikki veriarvot olivat hyvät ja kolesterolikin on epäilyistäni huolimatta pysynyt hienosti alhaalla. Kokonaiskolesteroli oli 4 ja huonon osuus 1,8. Huono LDL on ollut parempikin, mutta kun tietää, miten vähän olen päässyt liikkeelle viime aikoina, niin nähdäkseni erittäin hyvä tulos. Lääkärit nyt aina jaksavat hehkuttaa, miten hienosti olen saanut sen pidettyä alhaalla, mutta minulle kelpaa nykyään vain se alin arvo :). Helicon tuloksia ei ollut vielä tullut, kun vasta perjantaina sain näytteen vietyä labraan. Monet arvot ovat mitattu useampaan kertaan tässä vuoden aikana, mutta voivat hetkessä kyllä muuttua katastrofaaliseksi, kuten siperia tässä taannoin opetti.

Rasituksessa otettua pitkää paperipötkylä-EKG:tä katsottiin lääkärin kanssa yhdessä, ja hän näytti, ettei siinä ole mitään viittauksia sepelvaltimotautiin (!) eikä vanhaan sydäninfarktiin. Ihan uskomaton juttu ja toiveita siis on, että jos tämä vaiva saadaan selvitettyä ja jopa korjattua, niin voisin elää ihan normaalisti. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että kyseessä on stentin osittainen tukkeuma, josta syystä sydän ei saa tarpeeksi verta rasituksen aikana. Sepelvaltimotautihan tukkii myös suonet plakilla, jolloin rasituksessa tulee samat ongelmat, mutta nyt näyttäisi siltä (ei varsinaisesti ihan uusi uutinen), että ongelmani johtuvat nimenomaan stentistä. Oltiin harvinaisen yksimielisiä siitä, että vatsan tai ruokatorven alueella ongelma tuskin on, mutta ihan satavarma en nykyään uskalla olla enää mistään :). Somacin saan jättää pois kokonaan, että tervemenoa vaan.

Kokeen aikana lisälyöntejä oli taas erityisen runsaasti ja tämä lääkäri meinasi saada sydänhalvauksen sen takia :D. Minä siinä sitten rauhoittelin, että tämä on ihan tavallista minulla, vaikka yleensä ei sentään ihan näin paljon näitä ole, ei edes rasituksessa. Verenpaineet ehtivät nousta jo pienellä rasituksella ylös, ehdin nähdä ainakin lukeman 210/128. Rasituskokeessa ymmärtääkseni paineiden nousu on sinänsä normaalia, mutta kone piipitti melkein koko testin ajan hälytystä, joten siinä sitä taas mentiin, voi sentään. Hoitaja ja lääkäri näyttivät vuorotellen ruudulta hälytyksen aiheuttajia toisilleen, välillä pulssi oli taivaissa ja sitten verenpaineet. Lisälyönneistä en tiedä aiheuttaako hälytyksen, kun en koko aikaa seurannut niin tarkasti sitä isoa monitoria siinä edessä, mutta aina jossain keltaisella vilkkui. Olisivatkohan ne muuttuneet punaiseksi, jos olisi meinannut henki lähteä? Enpä tullut kysyneeksi. Yritin vain polkea tasaiseen tahtiin, että saataisiin se testi tehtyä. Lopulta sitten oli pakko hillitä, kun alkoi repiä niin julmetusti rinnasta ja lääkäri jo komensikin lopettamaan. Ei se olo onneksi siitä sitten pahentunut, vaan rauhoittui huilatessa. Ilta oli tietysti yhtä helvettiä, mutta niinhän se nyt on ollut muutenkin.

Nyt ei kokeen aikana paikalla ollut kardiologia (minkä etukäteen tiesinkin) ja osastonlääkäri jäi lopulta tulematta, vaikka häntä odoteltiin. Lääkäreillä tilanteet muuttuvat sairaalassa koko ajan, joten sen mukaan mennään. Tämä paikalla ollut lääkäri oli sama, mikä reilu vuosi sitten otti minut vastaan sydärin aikana. Mainitsin tästä hänelle ja hän sanoi, että muisti kyllä minut. Mahdan minä olla erikoinen ihminen, kun parin tunnin tuttavuus jätti jo jälkensä :D. Viimeksi kun olin sairaalassa, niin alkuperäinen kardiologikin kyllä muisti minut, vaikkei silläkään kerralla nähty, vaan osastonlääkäri konsultoi vain puhelimessa.

Seuraavaksi nippu papereitani menee kardiologille, joka tulee Riihimäelle ymmärtääkseni huomenna. Hän tutkii tulokset ja sanoo sitten oman mielipiteensä asiaan. Uutta angiografiaa nyt sitten suositeltiin, katsotaan mitä kardiologi on mieltä. Toivotaan, että olisi sama kardiologi, niin ei tarvitsisi taas aloittaa alusta. Tämä minun "omani" tosiaan muistaa minut jo vanhastaan ja tietää kaikki aiemmat ongelmat.

Soitin töihin hyvät ja huonot uutiset heti kokeen jälkeen, kun tiesin että siellä odotellaan tietoa. Mitä tahansa tietoa! Ymmärrän täsmälleen heidän huolensa, sillä he eivät pysty oikein mitään päätöksiä tai suunnitelmia tekemään, kun minun tilastani ei ole tarkkaa tietoa. Kukaan ei tiedä, puhutaanko nyt päivien, viikkojen, kuukausien vai loppuelämän riesasta. He olivat jo miettineet, että joudutaanko minut kuntouttamaan uudelleen, hankkimaan toinen tilalleni vai mitä ihmettä tehdään. Luojan kiitos, tällä hetkellä on sellainen tilanne, että vasta parin viikon päästä alkaa purkautua suma töitä, joista esimieheni ei tule yksin eikä avustuksellakaan selviytymään omien töidensä lisäksi. Pienessä firmassa tuuraajia ei vain ole, joten huoli on erittäin suuri. Vaikka minun pitäisi keskittyä omaan vointiini nyt, niin en vain voi olla ajattelematta, miten suurissa vaikeuksissa siellä saatetaan pian olla minun takiani. Jos sattuisi niin "onnekkaasti", että stentti olisikin "vain" tukossa, niin avaamalla se olisin hyvin luultavasti työkykyinen hetkessä. Jos sen sijaan angio ei tuokaan selvyyttä tilanteeseen, niin entäs sitten? Ei aavistustakaan. Kaipa se täytyy sitten mennä nielemään sitä letkua ja "toivoa", että vika olisikin ruokatorvessa. Omituisia toiveita sitä ihmislapsi nykyään lähetteleekin universumiin :).

Sydänliiton sivuilta lisätietoa:
Sepelvaltimotauti
http://www.sydanliitto.fi/krooninen-sepelvaltimotauti

Rytmihäiriöt
http://www.sydanliitto.fi/rytmihairiot