Sivut

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Elämää, liikettä, ystäviä ja lettukestejä

Jos voisimme myydä kokemuksemme sillä hinnalla, mitä ne ovat maksaneet, olisimme miljonäärejä.
-Abigail van Buren-

Sitä kuulkaa olisi taas yhdelle psykiatrille palkka taattu moneksi vuodeksi, kun se alkaisi setviä tätä mun pääkoppaani. Olin nimittäin taas kerran käyttänyt yöuneni ratkoessani jotain työongelmaa ja sen seurauksena aamulla oli päässäni 4 valmista käppyrää, jotka sitten kiireen kaupalla heitin Exceliin, ennenkuin unohtaisin ne. Sehän on hirveän tehokasta tietenkin ja työnantajani kiittää, sillä usein käytän myös pitkän työmatkani samanlaisiin ongelman ratkomisiin. Siitä sitten ajatukseni laukkasivat siihen, miten ylipäätään tulen käyttäneeksi kaiken kallisarvoisen aikani. Noista työasioista olen joskus aiemminkin maininnut, että olen onnekkaasti lopultakin päässyt unelmatyöhöni, missä saan toteuttaa itseäni eikä se edes oikein tunnu työltäkään. Intohimoni meinaa silti välillä karata käsistä ja takuulla tämä intensiivinen paneutumiseni aiheutti osaltaan sen taannoisen sydärinikin. No enihau, laitoin kokeilumielessä ylös tavallisen viikkoni tunnit ja tein arvion, miten ne yleensä käytän. (Kaikkea se hullulla teettääkin. :D :D.) Halusin nimittäin selvittää, miten voisin lisätä hyötyliikuntaa elämässäni, sillä se edelliskerran postaukseni jäi mietityttämään minua kovastikin. Onko jotain aikavarkaita, mistä voisin luopua tai jotain hyötyliikuntaa, mitä voisin lisätä? Ja mikä on muuttunut tässä vuosien aikana? Hehheh, aika paljonkin, kuten alla olevasta voi päätellä :D. Miten ihmeessä sitä nuorena olikin aikaa siihen haaveiluun ja ties mihin muuhun kivaan niin paljon? ;)  Ihanaa kevään odotusta, pian on jo pääsiäinenkin!

Nukkua ei ehtinyt, kun piti opiskella, bailata, nähdä ystäviä ja juosta etsimässä viimeisimpiä vaatetuulahduksia maailmalta. Liikkuvia harrastuksia, Suosikki-lehden keskiaukeama, kasettimankka, haparoivia seurusteluyrityksiä äidin kauhuksi, prätkäpoikia norkoilemassa postilaatikolla, itsekavennettuja pillifarkkuja, ylppärijuhlat, hirveä vimma päästä maailmalle omilleen, opiskelupaikka, rotanloukko asuntona, sinkkuvuosia, ah, niin ihanaa nuoruutta :)

Lisää opiskelua, töitä, nuorena äitinä kotielämän harjoittelua, rakkautta ja riitasointuja ensimmäisen miehen kanssa ja lisää rakkautta toisen miehen kanssa, ihania lapsia ja paljon seurustelua ystävien ja sukulaisten kanssa. Hirveästi töitä ja opiskeluakin välillä, kotiäitinä hetken ja taas uraa putkeen. Elämän nälkä oli aina kova, kotia laitettiin useampaankin kaupunkiin näinä vuosina, sisustusta ja remppaa. Harrastuksia riitti edelleen joka sormelle. Kunnianhimoista ja välillä pintaliitoakin. Aikuistumista.

Lapset kasvavat ja arki sujuu jo rutiinilla. Ikääntyviä, sairastelevia ja kuolevia sukulaisia, murkkulasten ongelmia ja iloja, sydänsurujakin.Ystävät pysyvät ja suhteet syvenevät, ura kukoistaa. Ensimmäisiä läheisten kuolemia, avioriitoja, sovitteluita, elämä näyttää nurjan puolensa rankimmalla kädellä. Pajavasara lyö lujaa ja säälimättä, kerta toisensa jälkeen.

Unelmaduuni, uuttera työ ja opiskelu tuo viimeinkin tulosta, jatkuva kiire ja stressi, ettei vaan jää kyydistä. Huoli jatkuu lapsista, mutta elämä näyttää kantavan. Terveys heikkenee ja lopulta sydäninfarkti pysäyttää liikkeen hidastetuksi filmiksi. Uusia elämäntapoja, liikuntaa, terveellistä ruokaa ja ylimääräisten kilojen karistelua. Varovainen toivo alkaa herätä. Kiitos rakkaat ystävät, sekä KK:ssa että muualla! Ilman teitä en olisi tänne asti jaksanut. :D

torstai 7. maaliskuuta 2013

Häärää henkesi edestä


Amerikassa tehty tutkimus kertoo, että kotitöiden parissa vietetty aika on kutistunut sitä mukaa kun telkkari ja tietokone vievät aikaa yhä enemmän. Se taas on johtanut naisten hurjaan lihomiseen viimeisen 45 vuoden aikana.

YLE:Tutkimus paljastaa miksi naiset lihovat: Liian vähän kotitöitä

Alkuperäinen tutkimusraportti löytyy täältä:
45-Year Trends in Women’s Use of Time and Household Management Energy Expenditure


Tuloksissa ei ole sinänsä mitään yllättävää tai uutta, mutta miksi ihmeessä tutkimus rajattiin naisiin. Kotitöitä ne ovat ne "miestenkin työt", kuten halonhakkuut ja lumen kolaamiset. Minusta pitäisi puhua yleisemmin erilaisten aktiviteettien kuin pelkästään kotitöiden vähenemisen vaikutuksista. Minun 60-luvun sukupolveni ei enää hiihtänyt kouluun, kuten vanhempamme kuulemma tekivät - ilman sauvoja, soratiellä ja 45 asteen pakkasessa - mutta taitoimme taipaleemme ilman muuta jalkapatikassa tai polkupyörällä. Koulun jälkeen tuli liikuttua luontevasti muutenkin eikä olisi tullut pieneen mieleenkään jäädä sisälle nyhjöttämään illaksi.

Siitä jatkui taival aikuisuuteen yhtä luontevasti polkupyörän selässä ja squashia pelaillen, kunnes jotain sitten tapahtui n. 15 vuotta sitten kun olin kolmikymppinen. Luulin aina, että kyse oli vain omasta laiskuudestani, että aloin lihomaan. Olihan se lopulta varmaan sitäkin, mutta luultavasti aluksi minua veti puoleensa uusi tekniikka ja sen mahdollisuudet ja nipistin kotitöistä sen ajan niihin. Siihen aikaan opiskelin tietotekniikkaa ja se täytti ajatukseni yöt ja päivätkin, joten eipä ihme, että vyötärömittani ei ollut silloin kartalla se ykkönen. Ystäviä tapasin yhtä usein kuin nykyään ja työpäivätkin olivat suunnilleen samanmittaisia. Lasten hoidostakaan ei voinut luistaa, joten se liikenevä aika otettiin sitten niistä kotihommista. Meillä on aina kyllä ollut kohtuullisen siistiä, mutta aloin tinkimään niistä joka viikonloppu toistuvista perusteellisista puunauksista. Kun lapset olivat pieniä, sain käytettyä kuusikin tuntia lauantaista pelkkään siivoamiseen ja siihen päälle päivittäiset vähintään 2,5 tunnin sessiot erilaisia kotitöitä. Tiskausta, imurointia, lelujen keräystä, ikkunan pesua ja mattojen hakkaamista tuntui riittävän loputtomiin. Sitten olivat vielä liikkuvat harrastukset monta kertaa viikossa, joten liikuntaa tuli kyllä huomaamatta. Kuulostaa ihan älyttömältä näin luettuna, mutta ei se tainnut sitä kuitenkaan olla!

Rakastan edelleenkin puhtaan kodin tuoksua, mutta nykyään käytän lauantaisin siivoamiseen ehkä 2,5 h ja päivittäin sen mitä pakosti tarvitsee. Tosin sotkuakaan ei synny enää samaan tahtiin, kun lapset ovat jo isoja, mutta silti. Istun töissä koko päivän ja lenkkeilen joka ilta 1-2 h. Televisiota en enää katso paljon ollenkaan, mutta tietokone on auki aivan liikaa illan mittaan. Siihen kolmikymppisen elämääni verrattuna olen edelleen ihan sohvaperuna! Ne liikuntaminuutit pitää saada kerättyä myös päivän aikana, sillä pelkkä lenkki illalla ei millään riitä kattamaan niitä liikkumattomia minuutteja koneen äärellä. Olen miettinyt jo pidemmän aikaa, miten ihmeessä ratkaisen tämän yhtälön. On hengenvaarallista jäädä istumaan ja kaikki tutkimustulokset ovat tehneet sen päivänselväksi. Harkitsenkin nyt, josko minusta tulisi isona torimyyjä. Tai puutarhuri. Ja unohtaisin läppärin koko viikoksi aina pöydälle. Siis tämän mun ihokkaani. Uuh, kauheeta! :(